Overview

Tehtävään haetaan yhteistyökykyistä erityisopettajaa, jolta toivotaan kokemusta yhtenäiskoulussa työskentelystä sekä monikielisten oppilaiden opettamisessa ja näiden perheiden kohtaamisessa. Opetus sijoittuu perusopetuksen vuosiluokille 7-9.

Erityisopettajan tehtävänä on tukea perusopetuksen valmistavan opetuksen jälkeisessä koulunkäynnissä maahanmuuttajataustaisia oppilaita, joilla on heikko tai rikkonainen koulutausta, ja jotka tarvitsevat tehostettua ja räätälöityä tukea ensisijaisesti lukuaineissa sekä matematiikassa. Tämän ns. Silta-tuen tavoitteena on myös tukea oppilaiden suomen kielen osaamisen ja opiskelutaitojen kehittymistä jatko-opiskeluja ajatellen vahvassa yhteistyössä aineopettajien sekä muun koulun henkilöstön kanssa.

Tehtävän menestyksekäs hoito edellyttää kykyä yhteisopettajuuteen sekä vieraskielisten oppilaiden tuen tarpeiden monipuoliseen huomioimiseen.

Edellytämme valittavalta hyvää pedagogista osaamista, oppilaslähtöistä ja innostavaa otetta opettamiseen sekä joustavaa, yhteistyökykyistä ja kehittävää työyhteisön jäsenyyttä ja hyviä tvt-taitoja.

Kelpoisuusvaatimukset määräytyvät opetushenkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/98 mukaan.
Virkaan valitun on toimitettava selvitys terveydentilastaan (KVhL 7 §) sekä rikosrekisterilain 6 § 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote (laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä 504/2002) työnantajalle.
Virkasuhteessa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.

Työsuhde-etuina Turun kaupunki tarjoaa mm.:
– monipuolisia koulutuksia
– Fölin työmatkakortin edullisempiin bussimatkoihin
– Tyky-rannekkeen Turun kaupungin liikunta- ja kulttuuripalveluihin (esim. Turun Kaupunginteatteri)
– työsuhdepolkupyöräedun

Source: Job Market Finland’s customer information system


Check out all jobs in Finland:

kaikkityopaikat.fi/en/jobs

Tagged as: