Overview
Carunan kesäharjoittelijana pääset mukaan tekemään satojen suomalaisten arjesta parempaa. Miltä kuulostaisi kesä Carunan teknologiatiimissä, monipuolisten ja sähköteknistä osaamista vaativien tehtävien parissa? Energiamurroksen myötä sähkönjakeluverkon käyttötavat muuttuvat ja myös sähkön tuotanto monipuolistuu: esimerkiksi tuulivoimaa ja sähkövarastoja rakennetaan parhaillaan suuria määriä, minkä lisäksi niin yritykset, kunnat kuin yksityishenkilöt asentavat katoilleen aurinkopaneeleja. Teknologiatiimin kesäharjoittelijana pääset kurkistamaan murroksen ytimeen ja siihen, mitä vaikutuksia hajautetulla tuotannolla sekä sähkövarastoilla on verkonhallintaan sekä millaisia muutoksia niiden myötä aiheutuu verkon suunnittelu-, rakentamis- ja käyttöperiaatteisiin.
Kesäharjoittelijana liityt osaksi sähköverkon hallintaan ja operointiin keskittyvän yksikön nelihenkistä teknologiatiimiä, jonka vastuulla on muun muassa verkkomateriaalien tekninen määrittely ja määrittelyiden ylläpito, suunnittelun ja rakentamisen ohjeet sekä verkostosuojauksen periaatteet. Kesän aikana osallistut monipuolisesti kaikkiin teknologiatiimin keskeisiin vastuualueisiin:
Sähkönjakeluverkon suunnittelu- ja rakentamisperiaatteiden kehittäminen
Verkkomateriaalien tekninen määrittely, laadunvarmistus ja hankinta yhdessä hankintatiimin kanssa
Verkostosuojaus ja jakeluverkon turvallisen toiminnan varmistaminen
Kiinnostuksesi mukaan voit päästä myös maastokäynneille tutustumaan verkonrakentamiseen sekä sähköverkon keskeisiin rakenteisiin ja komponentteihin.
Oman tiimin lisäksi teet tiivistä yhteistyötä sisäisesti useiden eri tiimien kanssa sekä tarvittaessa ulkoisesti esimerkiksi urakoitsijoiden ja materiaalitoimittajien kanssa. Kesän aikana saat läpileikkaavan kuvan Suomen energiamarkkinasta, ja siitä, mitä tulevaisuuden toimivan sähköverkon suunnitteleminen vaatii. Aloittaessasi saat kattavan perehdytyksen, minkä lisäksi arjessasi saat tukea myöhemminkin asiantuntevalta tiimiltä.
Tehtävä edellyttää itsenäistä työskentelyotetta, joskin tiimi sparrailee mieluusti yhdessä haastavimmista kokonaisuuksista. Pääset hyvin vauhtiin, mikäli työskentelytyylisi on analyyttinen, haluat ymmärtää asioita pintaa syvemmältä ja sinulta löytyy rohkeutta tarttua uusiin työtehtäviin. Työskentelet järjestelmällisesti ja pyrit työssäsi parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen. Roolissa teet tiivistä yhteistyötä sekä sisäisten että ulkoisten sidosryhmien kanssa, joten olet luonteeltasi avoin, yhteistyökykyinen ja ennen kaikkea tiimipelaaja. Emme odota sinun olevan vielä valmis asiantuntija, vaan kaikista eniten arvostamme aktiivista asennetta ja aitoa kiinnostusta sähköverkkotekniikkaa sekä tietojärjestelmiä kohtaan sekä intoa uuden oppimiseen.
Odotamme sinulta:
– Teknistä korkeakoulutaustaa (vsk. 3.-4.) sähkötekniikan parista
– Aitoa kiinnostusta sähkötekniikkaan sekä sähköverkon teknisen toiminnan ymmärtämiseen
– Perinteisten toimisto-ohjelmien hallintaa ja kykyä omaksua ketterästi eri tietojärjestelmiä
– Sujuvaa suomen ja englannin kielen kirjallista ja suullista osaamista
Lisäksi eduksi katsomme:
– Aiemman teknisen työkokemuksen tai kokemuksen sähköverkkopuolen työtehtävistä esim. suunnittelu-, analysointi- tai käyttökokemus
– Verkkotietojärjestelmätaidot
Caruna tarjoaa sinulle:
– Monipuolisen, vaihtelevan ja innostavan työn, jossa pääset kasvamaan alan asiantuntijaksi hyvin ajankohtaisella energia-alalla
– Kunnianhimoiset tavoitteet, joita kohti pyrkiä: Carunan missiona on auttaa yhteiskuntaa ja asiakkaitaan energiamurroksen läpiviennissä
– Paikan innovatiivisessa yrityksessä, jonka toimintaa määrittävät samaistuttavat arvot: rohkeus, hyvä energia sekä yhteistyö
– Mahdollisuuden oppia alan parhailta, sillä Carunalta löytyy valtava osaamiskeskittymä, mitä tulee sähkönjakeluun. Erilaiset taustat ja osaamiset tukevat luontevasti toisiaan, ja työtä tehdään ylpeydellä – Carunalla sinulla onkin loistavat mahdollisuudet vaikuttaa sekä kasvaa ja kehittyä ammatillisesti!
– Hyvän tiimihengen, matalan hierarkian sekä yhteishenkeä lisääviä tapahtumia ja runsaasti yhteisiä vapaa-ajan aktiviteetteja – viime aikoina carunalaiset ovat viihtyneet yhdessä esimerkiksi erilaisten urheilulajikokeilujen, karkkikeskiviikkojen ja Paint & Wine -illan merkeissä
– Monipuoliset työvälineet ja toimitilat hyvien kulkuyhteyksien varrelta Espoon Leppävaarassa. Toimistolta löytyy erilaisia tiloja moniin tarpeisiin, kuten äänekkäämpään yhteistyöskentelyyn, hiljaisempaan keskittymiseen tai virkistäytymiseen kesken päivän esimerkiksi kuntosalilla
Käytännön asiat:
Kesätyön tarkempi kesto on sovittavissa, mutta toivomme, että voisit aloittaa tehtävässä toukokuun aikana ja jatkaa tehtävissä aina elokuun loppuun saakka. Voit työskennellä joustavasti paikan päällä Carunan toimistolla tai sovitusti etänä. Kesäharjoittelujakso on palkallinen ja palkka neuvotellaan tarkemmin opintopisteiden sekä aiemman relevantin työkokemuksesi mukaan.
Sinustako tulevaisuuden Carunalainen?
Hae nyt lähettämällä hakemuksesi ja CV:si PDF-muodossa viimeistään tiistaina 21.1. aTalentin hakujärjestelmän kautta osoitteessa: https://emp.jobylon.com/applications/jobs/267136/create/. Toivomme hakemuksessa kuulevamme tarkemmin, miksi juuri tämä kesäharjoittelupaikka Carunalla olisi sinulle mielenkiintoinen mahdollisuus. Kerrothan hakudokumenteissasi myös palkkatoiveesi ja aikaisimman mahdollisen aloituspäivän. Emme vastaanota hakemuksia sähköpostitse, vaan käsittelemme ainoastaan hakujärjestelmän kautta saapuneet hakemukset. Tehtävässä olet suoraan asiakasyrityksemme Carunan palveluksessa.
Carunaan pääset tutustumaan tarkemmin osoitteessa www.caruna.fi ja Instagram-tilillä @carunasuomi. Hakuprosessia ja aikatauluja koskeviin kysymyksiin vastaa Senior Recruitment Consultant Sofia Latva-Koivisto (+358 50 321 4473, sofia.latva-koivisto(at)atalent.fi). Puhelimitse tavoitat Sofian seuraavina ajankohtina: to 9.1. klo 10-10:30, to 16.1. klo 15-15:30 ja ma 20.1. klo 10-10:30.
Rekrytointiprosessi:
Otamme vastaan hakemuksia aktiivisella hakuajalla ti 7.1.2025 – ti 21.1.2025. Kutsumme ehdokkaat sähköpostin välityksellä puhelinhaastatteluihin hakuajan päättymisen jälkeen: seuraathan siis ahkerasti sähköpostiasi! Carunan omat haastattelut pyritään pitämään helmikuussa viikoilla 5-7 ja viimeisetkin rekrytointipäätökset pyritään tekemään maaliskuun alkuun mennessä.
Source: Job Market Finland’s customer information system
Check out all jobs in Finland: kaikkityopaikat.fi/en/jobs