Overview

Haluatko
työskennellä huippuporukassa lakisääteisten henkilövakuutuspalveluiden parissa asiantuntijatehtävissä?

Etsimme uudeksi elämänturvaajaksi rohkeaa ihmistä, joka tarttuu innokkaasti uusiin asioihin ja ylläpitää aktiivisesti omaa osaamistaan. Haemme Lakisääteisiin henkilövakuutuspalveluihin asiantuntijaa toistaiseksi voimassa olevaan tehtävään. Jos olet vieläpä hyväntahtoinen, rohkea ja intohimoinen työkaveri, voisit olla tuleva elämänturvaajamme!

Avaintehtäviisi kuuluvat mm. potilasvakuutusten kokonaisvaltainen hoitaminen ja myynnin tukena toimiminen sekä osallistuminen tuotteiden, toimintamallien ja palveluiden kehittämiseen. Toimit tiimin ja Chief Undwerwriterin tukena.

Tehtävässä onnistuminen edellyttää sinulta hyviä matemaattisia ja analyyttisiä valmiuksia ja kiinnostusta numeroista, yhteistyötaitoja ja kykyä itsenäiseen työskentelyyn. Olet taitava käyttämään Office –ohjelmistoa, etenkin Exceliä. Pystyt itsenäisesti muodostamaan työohjeistuksia ja toimintamalleja annettujen suuntaviivojen pohjalta ja ylläpidät tiimin osaamista.

Vahinkoyhtiöstä lyhyesti

Vahinkoyhtiö on LähiTapiola-ryhmän emoyhtiö, työtapaturmavakuuttaja sekä suomalaisten suuryritysten vakuuttaja, sijoittaja ja rahoittaja. Meillä työskentelee 370 vakuutus-, sijoitus- ja rahoitusalan ammattilaista pk-seudulla sekä valtakunnallisesti eri puolilla Suomea. Olemme osa noin 3800 ammattilaisen LähiTapiola-ryhmää. Asiakaslähtöisyys, vastuullisuus sekä yhteistyön kulttuuri ovat Vahinkoyhtiön strategian kulmakiviä.

Odotamme sinulta

– intohimoista ja tavoitteellista otetta
työhön – Analyyttistä osaamista ja Excelin
sujuvaa käyttöä – rohkeutta ja kykyä itsenäiseen
päätöksentekoon sekä halua oppia uutta – kykyä kehittää ja hyödyntää sisäisiä ja
ulkoisia yhteistyöverkostoja – erinomaisia yhteistyötaitoja ja
vastuullista tiimityöskentelyä – positiivista ja innostunutta asennetta
uudistaa ja kehittää palveluita ja toimintatapoja – erinomaista suomen kielen kirjallista
ja suullista taitoa – tehtävään soveltuvaa koulutusta.

Eduksi katsomme

– henkilövakuuttamisen tuntemista, esim
työtapaturmavakuutus / potilasvakuutus
– kokemusta vakuutusten hinnoittelusta
(underwritingistä)
– sujuvaa englannin kielen taitoa

Tarjoamme

Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen ja vastuullisen tehtävän LähiTapiola-ryhmässä. Pääset työskentelemään monipuolisten tehtävien parissa ja saat mahdollisuuden kehittyä yhdessä muiden ammattilaisten kanssa. Ympärilläsi on rento ja välitön työyhteisö, joka on valmis auttamaan sinua menestyäksesi tehtävässä parhaalla mahdollisella tavalla.

Meillä LähiTapiolassa on inhimillinen, arvostava ja välittävä työyhteisö sekä kulttuuri, jota ohjaavat ryhmämme vahvat arvot: hyväntahtoisuus, intohimo ja rohkeus. Työhyvinvointisi on meille tärkeää, ja panostamme esimerkiksi työn ja vapaa-ajan yhteensovittamiseen. Käytössämme on monipaikkaisen työn malli, jonka ansiosta voit tehdä osan työviikostasi paikasta riippumatta. Lähityötä teemme Hohka-toimitiloissamme Espoon Tapiolassa.

LähiTapiolassa pääset nauttimaan hyvistä henkilöstöeduista, mm. liikunta-, kulttuuri-, työmatka-, ateria- ja hyvinvointieduista, henkilöstörahastosta, vakuutusmaksualennuksista, loistavista kumppanuuseduista ja työterveyshuollosta, jota on täydennetty sairauskulu- ja vapaa-ajan tapaturmavakuutuksilla.

Lisätietoja

Jos sinulla on mielessä kysymyksiä tehtävästä tai meillä työskentelystä, lisätietoja antaa palvelupäällikkö Noora Ahlroos, noora.ahlroos@lahitapiola.fi.

Hae tehtävää täyttämällä hakulomake 12.12.2024 mennessä. Haastattelemme hakijoita jo hakuaikana ja täytämme paikkoja sopivien henkilöiden löydyttyä. Olisi hienoa, jos pystyisit aloittamaan työskentelyn kanssamme mahdollisimman pian!

Tehtävään alustavasti valitun henkilön luottotiedot tarkistetaan. Tehtävään valittavan henkilön tulee täyttää vakuutusalan hyvämaineisuusvaatimukset ja tämä varmistetaan työsopimuksen allekirjoittamisen yhteydessä.

Source: Job Market Finland’s customer information system

Tagged as: Finnish, Finnish